Saapumiserän 2/20 alokas

Välillä mulle tulee sellanen olo, että ei tee mieli kirjotella elämänkulkua pohdiskelevia tekstejä, koska kaikki kuitenki kiteytyy yhteen ainoaan asiaan ja pyörii sen ympärillä.

Elämä on nyt.

Mitäpä sitä sen kummemmin selittelemään. Meillä on vaan tämä hetki. Ootteko koskaan tosissanne ajatellu sitä, tuntenu kehossanne sitä oloa ku tajuatte että nyt, nyt, nyt. Nyt on ainut mitä me elämältä voidaan tällä hetkellä saada.

Okei, mulla ei oo toisaalta mitään sanottavaa tohon aiheeseen liittyen. Oon ite viimeaikoina eläny vahvasti tulevaisuudessa. Mulla on suuri, pelottavan suuri unelma, jonka on määrä toteutua kahden ja puolen vuoden päästä. Oon haaveillu intistä pitkään, mutta vasta pari päivää sitte tein ratkastun. Aion suorittaa asepalveluksen, ja on mulla jo pari tavotetta sinne varsinaiseen inttielämäänki liittyen, mutta ne tuntuu vielä turhan hurjilta julkisesti kerrottaviks.

Eka olin vähän sillai koko armeijan suhteen että en mä uskalla tosissaan sitä tavotella, koska entä jos mieli muuttuu ja entä jos en pärjää ja entä jos en pysty sitoutua niin pitkäks aikaa ku haluaisin ja entä jos - ja sit tajusin, että höpöhöpö, nyt riittää. Mä teen kaikkeni. Ja kaikki se, mitä teen intin eteen jo nyt ennen varsinaista palvelukseen astumista, hyödyttää mua ihan takuuvarmasti, vaikka tulisinki toisiin ajatuksiin ja jättäisin menemättä.

Olkoot klisee, mutta sillon ku pelottaa, pitää kysyy iteltään, mikä on pahinta mitä vois tapahtua. Mä kysyin sitä itteltäni ja tajusin, että eipä ne niin kamalia juttuja ookkaan. Joko a) mieli muuttuu, enkä haluakkaa inttiin, b) elämäntilanne muuttuu ja sen myötä intti jää käymättä, tai c) meen kyllä inttiin, mutten pääse etenemään siellä niinku haluaisin tai joudun jättämään sen jo p-kaudella kesken. Ja sit sanoin ittelleni että camoon Milja, nuo on pikkujuttuja.

Mä oon ihminen, joka on huono sitoutumaan, päättämään ja lyömään lukkoon asioita. Haluan pitää aina kaikki ovet auki niin pitkään ku mahollista. Epäröin, että meneekö kaikki unelman eteen käytetty aika hukkaan, jos unelma matkan varrella muuttuu. Tai jos vaikka vahingossa unelmaa tavottelemalla blokkaan elämästäni pois jonku hienon mahdollisuuden tai jotain. Ja ku oon näin tuuliviiri, ni enhän mä voi tietää, huvittaako mua enää huomenna tää asia.

Siks en koskaan oo uskaltanu 100 % tavotella unelmiani.

- - - 

Luin unelmapostaukseni uuelleen tässä jokunen päivä sitten. Pitää elää niinku opettaa, se on yks mun arvoista. "Sillä ei oo mitään merkitystä, onko sun unelmat isoja tai pieniä, mahdottomalta tuntuvia vai realistisia. Tärkeintä on, että ne innostaa sua. Tunnistat haaveen siitä, että se sytyttää sun sisällä kipinän." Ja sitten olin silleen, että niin. Asepalvelus on mulle just tollanen kuvailemani unelma, joka sytyttää mun sisällä kipinän. Unelma, jonka eteen oon valmis tekemään kaikkeni.

Se on unelma, joka mua innostaa juuri nyt. Hahhah, keksin aasinsillan tohon, mitä alussa sivusin. Mulla on unelma, joka innostaa juuri nyt, ja jonka eteen voin tehä töitä juuri nyt. Meillä ei oo mitään muuta ku tämä hetki, ja siks on äärettömän tärkeetä täyttää se asioilla, jotka saa meiät kokemaan, että me eletään täyttä elämää. Ja että me eletään sopusoinnussa samassa linjassa arvojemme kanssa. Tavote on turha, jos oma arvomaailma ei tue sen saavuttamista.

Elämä ei oo loputonta. Meistä jokainen tietää sen. Ja siks mää haluan tavotella unelmiani täysillä tänään. Huomisesta en vielä tiiä.

"Jätä huomiseksi vain se, mitä tekemättä voit kuolla onnellisena." - Pablo Picasso

Mutta niin. Semmosilla fiiliksillä tällä kertaa. Ei mulla muuta.

Kommentit

  1. Huippua että uskallat tavotella unelmias ja kuulostaa niin siistiltä tuo inttiin meneminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oon kyllä nii fiiliksissä tästä kaikesta :)

      Poista
  2. Vau, oispa kyllä huippu jos päättäsit mennä armeijaan. Itekki tyttönä joskus läpällä asiaa aatellu omalle kohalle, mutta varsinkaa lähipiirissä ei löydy ketään kuka jaksais tyttöä innostaa armeijaan. Eihä sitä tietenkää tarvis muitten mielipiteistä välittää, mutta kyllä itellä ne vaa vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hei sama, en oo itekkää saanu varsinaisesti kannustusta ja sen takia tuo oli pitkään vaa salainen haave ja sen jälkee ku aloin siitä puhua ni tuli aika paljo sellasta suoraa päi naamaa nauramista ja sellasta "ootko nyt varma et se on sun paikka" -kyseenalaistamista. Mut jotenki tuntuu et tuo on mulle nii tärkee asia että aivan sama mitä muut siitä sanoo tai ajattelee. Mutta oon samaa mieltä sun kanssa et mielipiteet vaikuttaa! Kyl ne saa aina miettimää vähä et oonko mää nyt tosissani :D

      Poista
  3. Vau, oot rohkee ja on ihanaa, ku uskallat tavotella unelmias! Tsemppiä kaikkeen, niin asepalveluksen suorittamiseen ku siihen valmistautumiseenki❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, kiitos! Ihana kommentti <3

      Poista

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia?