Miten oppia unelmoimaan?

(Varotuksen sanana sanottakoon, että tässä postauksessa on paaaljon tekstiä.)

Ennen mua ärsytti ku puhuttiin unelmoinnista. Tuntu, että unelmat on mulle kaukanen asia. Aattelin, että en mä osaa enkä jaksa unelmoida, vaan mielummin elän nyt ja unohan tulevaisuuden. Oikeesti mä vaa pelkäsin unelmoida.

Jossaki vaiheessa onneks tajusin, että oikeestaan unelmat on aika tärkeitä, mikäli haluaa kokea elämänsä merkitykselliseks ja löytää aamusin syyn nousta sängystä ylös. Aloin tosissaan miettiä unelmiani ensimmäistä kertaa about vuosi sitten, ku yks kaveri kysy, onko mulla unelmia. Sanoin, että ei mulla oikeestaan oo. Hän kerto pitävänsä unelmointia tärkeenä. Muistan, että hänen sanoistaan tuli sellanen olo, että mä haluan kans osata unelmoida.

Pari postausta takaperin puhuin siitä, kuinka me usein kuvitellaan, ettei me tiietä, mitä me elämältämme halutaan. Väitän, että todellisuudessa me ei vaan uskalleta ajatella tarpeeks isosti. Me pelätään, että meiän syvimmät haaveet ei toteudu. Me pelätään, että joku lähipiiristä tyrmää meiän unelman. Me pelätään, että meiän kyvyt ei riitä unelmien toteuttamiseen. Siks me koetaan kaikkein helpoimmaks ajatella, että ei me tiietä, mistä me unelmoidaan.

Oon siis sitä mieltä, että meistä jokainen tietää sisimmässään, mitä haluaa ja mitkä asiat innostaa meitä ihteemme. Usein me vaan ollaan kasattu siihen sisimpämme ympärille niin paljon rooleja, muureja, tukahdetettuja tunteita, lukkoja ja paineita, ettei me oikeen tiietä, keitä me ollaan. Siks meiän on vaikee tietää, mitä me todella halutaan tässä elämässä tehä.

(Sivuhuomautuksena tässä välissä, että nää on vaan mun omia filosofointeja, eikä näiden pohjalla oo esimerkiks kirjallisuutta tai muuta faktaa. Suhtautukaa siis sen mukaan! Tarkotus ei oo laukoo faktoja pöytään vaan herätellä ajattelemaan.☺)

Eli siis, koska meiän sisimmän ympärillä on valtavasti kerroksia, ja meistä aika moni on kadottanut kosketuksen todelliseen sisimpäänsä, pidän unelmoinnin tärkeimpänä kulmakivenä sitä, että me opetellaan tuntemaan ittemme.

Kuka mä oon yksin ollessani? Mikä mua pelottaa? Millon tunnen hyvää oloa ja miks? Mitkä tunteet koen kaikkein voimakkaimmin? Mitä tunteita en koe juuri ollenkaan? Mitä asioita häpeän?

Opettele tuntemaan ittees. Siihen on monia keinoja. Mulle itelle paras keino on aina ollu kynä ja paperi, yksinolo tai just tollasten kysymysten pohtiminen, joita tuossa yllä luettelin. Mua on auttanu myös se, että oon lukenu persoonallisuuden psykologiaa ja sitä kautta oppinu selittämään itelleni omia reaktioitani erilaisiin tilanteisiin (esim. paniikkikohtaukset). Viime syksynä ostin ihanan Tikapuut rakkauteen -tehtäväkirjan, joka on ollu mulle valtava tuki siihen, että oon oppinu tunnistamaan, ymmärtämään ja hyväksymään omia tunteitani paremmin.

Mutta älä huoli jos oot hukassa ittes kanssa, koska se ei oo kuitenkaan este unelmoinnille. Unelmointi on ehkä helpompaa sillon ku tietää kuka on, mutta joskus voi käydä niinki, että haaveilee jostakin asiasta ja oppii sitä kautta tuntemaan itteensä paremmin.

- - -

Ajattelen, että unelmoinnissa tärkeintä on se, että elää, kuten unelma ois jo toteutunu. Tää voi tuntua idiootilta, mutta jos haluat koiran, ala kiertää aamusin kortteli ympäri. Osta kaulapanta. Tutustu kasvattajiin, varmista, että vuokra-asuntoon saa ottaa lemmikin. Laita puhelimeen taustakuvaks koiranpennun kuva. Elämällä, kuten unelma ois jo totta, usein myös tajuat, haluatko ihan todella sitä asiaa, vai onko kyseessä esimerkiks yhteiskunnasta tai somesta tullut paine olla tietynlainen.

Uskon, että jos me eletään ajatellen, että "vitsi miten paljon mä haluaisin koiran", me aletaan kiinnittää huomiota niihin ympärillämme oleviin asioihin, jotka kasvattaa sitä halua. Jos me taas ajatellaan, että meillä on jo koira (tai mikä se unelma koskaan onkaan), me aletaan kiinnittää huomiota niihin asioihin, joihin me kiinnitettäis huomiota sillon, kun se unelma ois jo toteutunu.

Sitä sanotaan vetovoiman laiksi. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, sitä saa mitä tilaa ja niin edelleen. Usko unelmiisi, usko, että ne on jo totta. Visualisoi. Ei sun oo pakko kertoo kellekään, mistä sä haaveilet. Vaikka susta tuntuis idiootilta haaveilla esimerkiks paremmista taidoista jossakin asiassa tai vaikka rohkeudesta, haaveile silti.

- - -

Yks konkreettinen ja hyväks toteamani keino unelmien kartottamiseen on BE DO HAVE -listan tekeminen. Oon muistaakseni ennenki sivunnu tätä. Ota paperia ja kynä, jaa paperi kolmeen sarakkeeseen. Valitse ajanjakso: kuinka pitkän aikavälin unelmia haluat kartottaa? Pari kuukautta, vuosi, kymmenen vuotta? Valitse aikaväli, joka tuntuu susta motivoivimmalta.

BE, DO ja HAVE on sun otsikot piirtämillesi kolmelle sarakkeille. BE-otsikon alle kirjotat, millainen haluaisit olla. DO-otsikon alle kirjotat, mitä haluaisit tehdä. HAVE-otsikon alle kirjotat, mitä haluaisit omistaa. Uskalla haaveilla, kirjota sinne listaan mahottomaltakin tuntuvia juttuja. Ne ei tunnu paperilla välttämättä niin mahottomalta ku päässä.

Usein riittää ihan jo se, että tietää, mistä haaveilee. Loppu tulee melkeen ku itestään. Yhtäkkiä löytyy motivaatio opiskella, koska ymmärtää, että se vie kohti omaa haavetta. Tai ostaa salikortin. Tai alkaa kirjottaa päiväkirjaa. Tee sellasia asioita jotka tuntuu oikeelta, vaikka et ois ihan satavarma, miks niitä asioita teet, koska yleensä jossakin vaiheessa se kirkastuu, miks niitä asioita on tehny. Luota intuitioon.

Sun ei tarvi tietää heti, miten aiot toteuttaa unelmasi. Riittää, että tiiät, mistä haaveilet. Älä menetä kärsivällisyyttä, jos et tiiä mitä tehä, koska pikkuhiljaa saat kyllä selville, mikä steppi kannattaa ottaa seuraavaks. Avaa silmät ja korvat ja huomaa ympäriltäs ne asiat, joista vois olla tukea sulle kun tavottelet unelmias. Ja aina ku se vaan on mahollista, tee nyt jotakin unelmasi eteen.

- - -

Unelmien ei tarvi olla isoja. Ei sun tarvi haaveilla ylilääkärin työstä, maailmanympärysmatkasta, kymppitonnin kuukausipalkasta tai loisteliaasta kodista, vaikka toki noita asioita voi tavoitella ihan yhtä lailla ku muitaki asioita. Pienetki unelmat riittää.

Haluaisitko alottaa uuden harrastuksen? Haluaisitko nostaa jonkin aineen numeroa seuraavaan todistukseen? Haluaisitko edes joskus ehtiä käymään kahvilla kaverin kanssa? Haluaisitko uskaltaa muuttaa tyyliäsi? Haluaisitko oppia valokuvaamaan tai laulamaan? Haluaisitko uskaltaa erottua massasta vähän enemmän? Haluaisitko olla rauhallisempi?

Sillä ei oo mitään merkitystä, onko sun unelmat isoja tai pieniä, mahdottomalta tuntuvia vai realistisia. Tärkeintä on, että ne innostaa sua. Tunnistat haaveen siitä, että se sytyttää sun sisällä kipinän.

Mun tänhetkisiä haaveita on muunmuassa alottaa jooga, saada vieläkin enemmän "omaa aikaa", kerryttää säästöihin x määrä rahaa (hahha näköjään raha on vähän tabu mulle vielä), suorittaa asepalvelus, saada rohkeutta postata niistä aiheista joista haluaisin postata, lisätä kroppani liikkuvuutta, jaksaa vetää leukoja, asua joskus yksin, tulla rennommaks ja niin edelleen.

Mistä sää haaveilet? Ja jos oot jo onnistunu toteuttamaan unelmias, miten oot sen tehny? Jutellaan lisää tästä aiheesta!

Kommentit

  1. Eikä, tää oli niin hyvä! Tosi kattavasti aiheesta. Mulla tuli heti fiilis, et haluan listata noita asioita just tuon Be, do, have-jutun avulla. Kiitti Milja! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle ku heitit idean tästä! Olin jo pyöritelly aiemmin mielessä et voisin joskus kirjotella unelmista, mutta vasta nyt sain aikaseks ku ehotit sitä :D ihana kuulla sulta tällasta palautetta! Toivottavasti be do have toimii sun kohalla :)

      Kiitos sulle <3

      Poista
  2. Voi että tykkään niin paljo tästä sun blogista! Aina tulee niin hyvä fiilis ku luen näitä tekstejä.❤

    Nuista unelmista, mulla on unelmana kirjottaa kirja joskus, mutta en oo edes alottanu vielä. Tai oon oikestaa alottanu siinä mielessä että tosi monesti lenkillä pyörittelen mielessä että mistä kaikesta se kirja kertois mutta en oo tehny mitään konkreettista sen eteen.

    Mielenkiintosia juttuja oli tässä postauksessa ja määki voisin testata tuota be, do, have-juttua. Ei mulla muuta😇

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa ihana kuulla että mun postauksista tulee hyvä mieli <3 kiitos kommentista!

      Mulla on ollu ihan sama unelma jo pitkään, mutta toteutus ontuu ku ei saa tarpeeks hyvää ideaa.. :D toivottavasti sulla onnistuu paremmin!

      Suosittelen kyllä tota be do have jutskaa testaamaan!

      Poista
  3. Ihanasti kirjotettu. Oli ihana lukea tätä. Unelmat on tosi mielenkiintonen aihe ja osasit kirjottaa niistä valoisasti ja ajatuksia herättävästi.
    ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle, on tosi ihanaa saada tämmöstä palautetta <3

      Poista
  4. Ihana teksti♡ Mää haaveilen esim.Ajokortin/auton saamisesta, reissaamisesta(suomen sisäl), jonkun harrastuksen aloittamisesta yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kivaa että kerroit unelmistas! Kiitos kommentista <3

      Poista
  5. Ihana postaus :) Mää haaveilen siitä että mulla ois joskus oma perhe ja mukava työ. Ois myös kiva käydä ulkomailla jossai kauniissa maassa tai kokea jotain ainutlaatuista. Haluaisin myös oppia hyväksymään herkkyyteni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ja varmasti tavottelemisen arvosia haaveita! Mulla on kans "työn alla" tuo että oppis hyväksymään oman herkkyyden. Ehkä vielä joku päivä... :)

      Kiitos kommentista <3

      Poista
  6. Oot ihan uskomaton! Tää postaus avasi pienen unelmien kammion mun sisällä.
    Mulla on tällä hetkellä vähän vaikeeta, tuntuu ettei mikään tunnu enää niin kivalta ku ennen enkä jaksa nähä niin usein kavereita enkä jaksa puhua kenellekään siitä miltä musta tuntuu. Useina aamuina nousen sängystä vaan sen takia että pitää nousta ja pakotan itteni siihen.

    Nyt tajusin että tästä vois olla apua. Jos herättäisin mun unelmat ja lähtisin tavoittelemaan niitä. Ehkä saisin jokaiselle aamulle jonku hyvän syyn miksi nousta sängystä. Ehkä tuntisin että minulla todellakin on merkitys tässä maailmassa. Olen yhtä tärkeä ja mahtava ihminen kuin kaikki muutkin.
    Ja tuo Be do Have lista menee kyllä heti toteutukseen!

    Kiitos vielä tästä postauksesta, et uskokaan kuinka paljon apua tästä oli mulle. Kiitos<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau. Oot uskomattoman vahva, ku oot jaksanu nousta aamusin! Se jo vaatii paljon, oot reipas ku et oo luovuttanu sen suhteen. Tsemppiä ja voimia sulle! <3

      Ja kiitos kommentista! Ihana kuulla että tää postaus autto sua <3

      Poista

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia?

Suositut tekstit