Muistatko, että jokainen meistä on vain ihminen?


Poliitikko sanoo ehkä väsyneenä ja uuvuksissaan pari sanaa ajattelemattomasti, ja saa kuulla siitä vielä vuosienkin päästä. Pieni vauva itkee kauppakeskuksessa suureen ääneen, koska ei osaa vielä muilla tavoin kommunikoida. Vauvan vanhemmat saavat osakseen kyllästyneitä, jopa avoimen vihamielisiä katseita. Maahanmuuttotaustaiselle huudellaan rasistisia kommentteja tämän mokatessa ihan samalla tavalla kuin kuka tahansa muu ihminen. Yläkouluikäinen poika murtuu yhtäkkiä kesken oppitunnin kun aiheena on kuolema, ja tästä juorutaan ympäri koulua pitkän aikaa.

Me niin usein väitetään, että me hyväksytään erilaisuus ja ymmärretään, että jokaisella on oma persoonallisuutensa ja elämäntarinansa. Me jopa kehuskellaan sillä, että tullaan niin hyvin juttuun kaikenlaisten ihmisten kanssa. Työhakemuksessa lukee, että me osataan arvostaa erilaisuutta ja kohdata taitavasti erilaiset ihmiset. Mutta kuinka moni aidosti voi sanoa hyväksyvänsä ihmisyyden, inhimillisyyden?

Hyväksytkö inhimillisyyden silloin, kun opettajan änkyttävä puhetyyli saa luokassa aikaan silmien pyörittelyä, huvittuneisuutta ja halveksuvia katseita? Muistatko silloin, että luokan edessä punehtunut, kurkkuaan kakisteleva opettajakin on ihminen?

Hyväksytkö inhimillisyyden silloin, kun työkaverin toimintatapa stressin ja kiireen alaisuudessa on ennemminkin hosumista kuin täsmällistä asioiden hoitamista? Ymmärrätkö, ettei hän ole luontainen viilipytty tilanteessa kuin tilanteessa, vaan kamppailee ehkä paniikkia vastaan valtavan asiakasjoukon saapuessa yhtäkkiä sisään? Huomaatko, että hän yrittää joka hetki parhaansa, vai keskitytkö vain niihin pikku virheisiin, joita hän paineen alla ehkä tekee?

Hyväksytkö erilaisuuden siinä tilanteessa, kun englannintunnilla joku lausuu toistuvasti sanoja väärin eikä ymmärrä, mitä opettaja puhuu? Turhaannutko ja huokailet mielessäsi, kuinka tyhmä voi ihminen olla, vai ymmärrätkö, ettei kaikilla ole kielten suhteen samanlaista lahjakkuutta kuin kenties itselläsi on? 

Ymmärrätkö lasta, joka ei halua pitää sitä mielestäsi hienointa paitaa koska sen materiaali on kutittavaa? Vaaditko lasta pukemaan inhottavan paidan vai muistatko ehkä sittenkin, että kyse voi olla synnyinnäisestä herkkyydestä? Jaksatko ymmärtää lasta silloinkin, kun huomion ja hyväksynnän kaipuu purkautuu kiukutteluna?

Mitä ajattelet kanssaihmisestä, jota ärsyttää kirkkaat valot tai meteli? Ymmärrätkö erilaisuutta vielä silloinkin, kun hän kolmatta kertaa aamun aikana keskeyttää tekemisensä ja sanoo valojen häiritsevän suuresti?

Muistatko ihmisen ainutlaatuisuuden, kun huomaat, että uuden tuttavasi arvot ovatkin melko erilaisia kuin itselläsi? Kunnioitatko häntä edelleen vertaisenasi? Ymmärrätkö, jos hän ei löydä intohimoa samoihin asioihin kuin sinä? Luotatko siihen, että hän itse tietää, mitkä hänen elämänarvonsa ovat vai oletko sisemmässäsi pettynyt häneen?

Aiheuttaako rahavaikeuksissa oleva tuttava turhautumista, kun tämä taas on hankkiutunut syvemmälle velkakierteeseen? Oletko koskaan miettinyt, että ehkä heikosti tehtyjen valintojen taustalla on tavallinen ihminen murheineen ja huolineen, arvostuksentarpeineen? Entä ajatteletko rahallisesti hyvässä tilanteessa olevan ihmisen olleen vain hyväonninen vai muistatko sittenkin, että hän on ehkä kamppaillut monien asioiden - ja ennen kaikkea itsensä - kanssa tuodakseen perheelleen taloudellisen turvan?

Ajatteletko koskaan, että olet parempi kuin joku toinen? Kuvitteletko, että tietäisit, miten ystävän kannattaisi toimia tietyssä tilanteessa, siitä huolimatta, että hän itse on eri mieltä? Kuinka usein ajattelet jostakin ihmisestä, että tämän tulisi ryhdistäytyä ja ottaa elämästään niskalenkki?

Muistatko, että jokainen kohtaamasi ihminen on ihminen, riippumatta siitä, että hän on ehkä ulkoisesti tai sisäisesti erilainen kuin sinä? Muistatko, että et ole yhtään parempi kuin se sillan alla elävä narkkari? Muistatko, että et ole yhtään huonompi kuin loisteliaasti elävä naapuri? Muistatko, että jokainen ihminen tällä pallolla kaipaa rakkautta, arvostusta ja aitoja, lämminhenkisiä kohtaamisia toisten ihmisten kanssa?

Noita juttuja mä oon pyöritelly todella, todella paljon päässäni viimeaikoina. Ehkä täydellisen tasapuolinen ja -arvoinen maailma on vain haave, joka ei koskaan täysin toteudu, mutta me voidaan mennä sitä kohti, vähintäänkin ruohonjuuritasolla. Kohdata perhe, ystävät, jokainen vastaantulija ihmisenä. Arvokkaana.

Ja muistetaan kohdata myös ittemme ihmisinä. Ei meiän tarvi aina pystyä täydelliseen suoritukseen joka asiassa.

Loppuun on vielä pakko ottaa yks pätkä alkuvuodesta julkaisemastani postauksesta:


"Onkoha sitteki niin että se on vaa mun illuusiota? Että on merikotkia ja peukaloisia. Vahvoja ja heikkoja. Eikö se pohjimmiltaan niin mee, että kaikki me ollaan samasta puusta veistetty? Ja ulospäi näkyy niin pieni osa, niin pienen pieni osa, peukaloisen kokoinen. Enhän mä oikeestaan voi määritellä ketään. En ketään. En mä tiedä kenenkään tilaa täysin. En mä tiedä, jos se vahva merikotka tuntee heikkoutta. Jos se pysähtyy lennostaan paikassa, jonne mä en näe. Jos se meren yllä menettää voimansa, putoaa, putoaa, putoaa. En mä tiedä."


Millasia ajatuksia teillä herää tästä aiheesta?

Kommentit

  1. Tuo pysäytti että "et ole yhtään parempi kuin se sillan alla elävä narkkari." Totta. Tuo pitäisi kaikkien muistaa nuiden muiden mainitsemiesi asioiden mukana. Hekin ovat "vain" ihmisiä jotka ovat tehneet vääriä valintoja niinku jokainen meistä. Meijän pitäs osata kohdella niitäki niinku muitaki eikä vaan kattoa pitkin nenän vartta. Se voi olla niille päivän pelastus että niitä moikkaa tai edes hymyilee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Kiva kuulla että tää teksti kosketti :) oon kyllä täysin samaa mieltä sun kanssa, he on arvokkaita ihmisiä.

      Poista
  2. Tää kyllä herätti ajattelemaan. Tärkeä aihe ja hyvin kirjotettu♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ihana kuulla<3

      Poista
  3. Tää pisti kyllä miettimään! Tosi hyvä postaus, tää pitäis jokaisen lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Mukava että herättää ajatuksia :)

      Poista
  4. Ei mitään lisättävää. Oot niin taitava! Paljon herätti ajatuksia

    VastaaPoista
  5. kiitos tästä postauksesta, tärkeetä asiaa hyvin kirjoitettuna joka sai miettimään! ❤ ammatin kautta oon törmännyt mielenterveys ongelmiin ja päihderiippuvuuksiin, ja on tullut paljon mietittyä tälläisten ihmisten kohtaamista. että kunpa sitä jaksais ja yrittäis aina ymmärtää niitä joilla asiat ei oo niin hyvin. näkis että asiat ei oo niin yksinkertaisia miks joku yrittää tehä itsemurhan hyppäämällä katolta ja joutuu sairaalaan ja miks joku toinen avaa sen alkoholipullon aina uudelleen ja uudelleen. ei se aina oo niin helppoa kohdata sellaisia joille päihteet on koko elämä, mutta ei tässä kai kukaan tosiaankaan oo sen parempi kuin toinenkaan. ollaan armollisia muille, ja myös itelle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaihanaihana kommentti, kiitos!<3 arvostan että jaksat tehä sitä työtä mitä teet siitä huolimatta että lähihoitajan duunit on varmaa yks raskaimmista töistä mitä tässä yhteiskunnassa on. Mut nimenomaan, itelläki on tullu vastaan ihmisiä joilla on mielenterveys/päihdejutuissa haasteita, ja koen että he on etunenässä niitä jotka ansaitsee kunnioittavan kohtelun<3 mut niiku sanoit, tulee olla myös itelleen armollinen, kukaan ei oo täydellinen.

      Poista
  6. Aivan ihanan postauksen oot kirjoittanut. Tuli kyyneleet silmiin, kun tajus, että kaikki me ollaan samalla viivalla, vaikka jotkut loistaa ja toisilla menee huonommin, me ollaan silti ihmisiä joilla on tunteet ja tarpeet. Kiitos sun sanoista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos <3 oot asian ytimessä

      Poista

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia?