Oonko onnellinen?


Kello 1.22 yöllä. Tajuan tuijottavani seinää, vaikka on niin pimeää, etten oikeastaan näe sitä. Jännitän yläkroppaani, rentoutan sen ja taas hetken kuluttua huomaan jännittäväni. Uni ei ole tullakseen, vaikka olin jo yhdeltätoista valmis nukkumaan. Leposyke 90. Stressaa. Lähinnä turhat asiat. Luen runoja ja itken.

Kello 3.13 aamuyöllä. Herään yskäkohtaukseen. Tuntuu, ettei kohta kulje edes henki. Yskin, yskin. Kyyneleet valuu silmistä. Päähän sattuu. Nousen uupuneena ylös, kuivaan silmät ja kävelen keittiöön juomaan vettä. Ikkunasta pimeä katu. Palaan sänkyyn, mutta kestää kauan, että olen taas unessa.

Kello 6.17 aamulla. Herään painajaisesta. Unessa menetin hermoni totaalisesti, tunsin valtavaa stressiä ja painetta sekä jouduin takaa-ajetuksi. Sydän jyskyttää, puristan tiukasti tyynyä. Huokaisen syvään. Kyyneleet tulevat silmiin, väsyttää.

Kello 7.00 aamulla. Siirrän herätyksen reilu tunnin päähän, vaikka tiedänkin sen tarkoittavan myöhästymistä. Aina ei jaksa välittää. Nukun katkeamattomasti, kunnes kello soi uudelleen. Koulussa väsyttää.

* * *

Välillä on tosi väsyneitä päiviä, niinku varmasti ite kullakin. Enimmäkseen mulla on perushyvä olo, mutta huomaa kyllä, että päivät lyhenee ja vuoden pimein aika on kohta käsillä. Syksy on mulle aina suhteellisen raskasta aikaa, mutta toisaalta, nyt jos joskus koen, että mulla on työkalut väsymyksen ja mahdollisen ahdistuksen käsittelemiseen.

Ehkä se tosiaan on valon väheneminen, mikä masentaa. Kun sama miltä kantilta elämääni ajattelen, voin todeta, että asiat on hyvin. Silti tuntuu, että joku on huonosti, enkä millään keksi, mikä. Muutama vaihtoehto on, mutta mikään niistä ei tunnu osuvan oikeaan.

Mun on jokseenki vaikee vastata, kun multa kysytään kuulumisia. Vaihtelevaa kuuluu. Toisinaan tuntuu, että raskasta, toisinaan tuntuu että tosi hyvää. En oikeen tiiä mikä mun olo on, oon ollu vähän turta kaikelle viimeaikoina. Oon halunnu unohtaa olevani oikeestaan tosi herkkä ihminen ja eläny sillä tavoin, että en oo ollu kunnolla kosketuksissa sisimpääni. On tuntunu helpommalta mennä eteenpäi sen sijaan, että ois pysähtyny, rauhottunu. Pidemmän päälle se ei mulla toimi.

Oon havahtunu taas miettimään, oonko mä onnellinen. Sitä tulee pohdittua säännöllisin väliajoin, mikä on sinänsä hyvä asia, koska useimmiten tajuaa että kyllä, pohjimmiltaan oon onnellinen. Kyl mä nytteki oikeestaan voisin sanoa että oon onnellinen.

Oon edelleen sitä mieltä, että onnellisuus ei oo pelkkää hymyy ja hyvää oloo vaan niin paljon muutakin. Ehkä ennen kaikkea se on sisimmässä olevaa syvää rauhaa, tasapainoa, rehellisyyttä, toivoa ja luottamusta. Ne ei joka hetki näy ulospäin, mutta kun hetken tarkastelee itteään, voi todeta, että sieltä ne edelleen löytyy kaiken pohjalta.

Sen tajuamisesta tulee oikeestaan aina hirmu kiitollinen olo, nyt myös. Et oikeestaan pohjimmiltaan kaikki on okei.

Kommentit

  1. Ku haluaisin kirjottaa niin paljo sanoja sulle ja en vaan osaa. Ehkä aina ei tarvikkaan osata.
    Mutta.. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvi<3 tuo on jo paljon mulle, fiilis välittyy ja se on tärkein

      Poista
  2. tutulta kuulostaa. varmaa kaikkie kohal.
    sun jutuista ymmärtää et noi on vaa hetken tunteita sul ja syvältä sää voit hyvi. mut hyvä kirjottaa niistä, ei tunteita saa salata.
    mä just ostin kirkasvalolampun ko tuntu et masentaa. makso vaa 19e ja on ollu apua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Uskon kans et jokaisella on välillä tällasia fiiliksiä. Kirjotan just nimenomaan hetken fiiliksiä, lähes aina, ja kiva että se ymmärretään ku välillä on tullu jos jonkulaisia väärinymmärryksiä siitä mitä oon kirjottanu.

      Täytyy itekki miettii tota kirkasvalolamppua!

      Poista

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia?

Suositut tekstit