AATTELIN KOITTAA MILLASTA ON OLLA KIVA ITELLEEN

Mulla on taipumus piiskata itteeni eteenpäin. Ryhdistäydy. Yritä edes. Kato nyt, muutki osaa, kyllä sunki täytyy osata/pystyä/voida/onnistua/jaksaa...

Se käy vähän raskaaks välillä. Joskus kaikki lähtee purkautumaan, niin myös tuo itteni piiskaaminen. Jossakin vaiheessa väsyy siihen, että elämä on ahdistavissa, itse määritellyissä päänsisäisissä rajoissa.

Jossakin vaiheessa tuli itku, ja se ei meinannut loppua. Itkin, itkin, itkin. Kaikkea. Kaiken ylimääräisen pois.

Ymmärsin, että oikea suunta ei välttämättä ole se, mikä sen kuvittelee olevan. Pitkään luulin, että vain jääräpäisellä puurtamisella ja itseltäni kohtuuttomia vaatimalla pääsen eteenpäin. Ajattelin, että sitten voin olla hyvinvoiva, kun nukkuminen, ruokavalio ja liikkuminen on kunnossa.

Tottakai nuo kolme asiaa ovat tärkeitä. Tottakai haluan panostaa niihin edelleen. Mutta niitä paljon, paljon tärkeämpää on psyykkinen hyvä olo. Aina se ei tule lenkkeilystä, yhdeksän tunnin katkeamattomista yöunista tai sokerittomasta ja monipuolisesta ruokavaliosta. Nuo jutut voivat vaikuttaa, mutta jos ne on aikalailla kunnossa valtaosan ajasta, syy on jossakin muualla.

Silloin täytyy kääntyä itseään kohti. Katsoa silmästä silmään tunteita, jotka on tukahduttanut. Katsoa niitä ajatuksia, jotka pelottaa ja ahdistaa. Myöntää, että ei ole kohdellut itseään hyvin. Myöntää, että ei ole osannut, ei ole ymmärtänyt.

On tehnyt niin kuin on kuvitellut että kuuluisi tehdä. Kuvitellut, että näin mä pääsen elämässä eteenpäin. Uskonut siihen, luottanut tosissaan. Vaikka totuus on saattanut olla aivan toinen. Raskasta.

Nyt mulla on jonkin aikaa ollut sellainen olo, että tää suunta on oikea. Oikea suunta ei aina tarkoita helppoutta, ongelmattomuutta, onnellista hymyä. Se voi olla ahdistusta, sekasotkua, epätoivoa. Mutta oikea suunta on ennen kaikkea hyväksyntää. Tunnetta siitä, että mä haluan nyt ihan täysin hyväksyä mun mielialanvaihtelut, tunteet, ajatukset, toiveet, unelmat, odotukset. Kaiken, mitä tunnen itteäni, muita ihmisiä, tilanteita tai olosuhteita kohtaan.

Hyväksyminen ei ole helppoa. Mutta se kannattaa. Se kannattelee. Se antaa voimaa.

Ja tänä aamuna mulle tuli mieleen tuo otsikon ajatus, minkä ystävällekin kerroin. Tajusin, että mä en oo ollu kiva ittelleni. Mua hävettäis kohdella jotakin ihmistä sillä tavoin kuin olen itteäni kohdellut. Laiminlyöden. Halveksivasti. Mutta nyt mä haluan oikeesti yrittää. Olla kiva itelleni.

Ihanaa lauantaita❤

Kommentit

  1. Tää oli aivan super postaus, ihailen ku pystyt puhua noin avoimesti ja sulla jos jollaki on kirjottamisen lahja! Oon iltasin lukenu kaikkia sun vanhoja postauksia ja ne herättää niin paljon ajatuksia. Ja tosi ihana kuulla, et oot tajunnu ton. On paljon helpompi olla ku ei pakota itteään kokoajan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kommentti, tällanen vetää niin sanattomaks! Kiitos<3 Tuntuu aina jotenki epätodelliselta kuulla tällasta, mutta tosi kiva että tykkäät. Ja niimpä, oon täysin samaa mieltä<3

      Poista
  2. Hyvä postaus!♡ ja hyvä että oot tajunnu tuon. Pitäs itekki yrittää olla kivempi itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jep, sitä kohti kannattaa pyrkiä<3

      Poista
  3. Oot kyllä ihan sairaan hyvä kirjoittaa! Nää sun tekstit herättää aina ajatuksia.:)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos paljon!! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia?

Suositut tekstit