ETEENPÄIN KUIN USVASSA

Miks tuntuu, että opisto loppu kesken?

Miks päivittäin pitää ettimällä ettiä elämän valoisat puolet? Miks asennetta täytyy pitämällä pitää yllä? Miks itteä pitää puskea eteenpäin arkisissakin tilanteissa?

Miks hommat on niin vaikea saada päätökseen?

Miks pasmat menee sekaisin jos on monta rautaa tulessa?

Enkö saa muilta lupaa olla huonolla tuulella, vai enkö saa iteltäni lupaa siihen?

Miks menettämisen pelko on niin vahva, että se saa jollakin tasolla alistumaan henkisesti rakkaiden ihmisten edessä? Vai onko se vaan tavallista kunnioitusta, arvostusta ja luonteenomaista nöyryyttä?

Vaikka aina olisi ajatellut, että elämä on lähtökohtaisesti hyvää, miksi siltä ei tunnu?

Minkä verran asenne ratkaisee jos tuntee olevansa pohjia myöten huonolla tuulella?

Miks kaikki vaatii niin paljon työtä, eikä mitään saa helpolla?

Mulla ei oo juuri nyt edes huono fiilis, päinvastoin, mutta nuo kysymykset on sellaisia, jotka mulla pyörii säännöllisin väliajoin mielessä fiiliksestä riippumatta. Ne pistää mietityttämään.

Ja sit yks kysymys, jonka kysyn iteltäni useita kertoja päivässä: kai tää johtuu vaan väsymyksestä? Mulla menee hyvin mutta oon vaan väsyny, niinhän?


Olo opiston loppumisen jälkeen on tyhjä. Yhtäkkiä niitä rakkaimpia ystäviä ei näekään päivittäin, niitä, joiden kanssa on vuoden elänyt. Elämä on niin erilaista opiston ulkopuolella. En haluaisi olla missään, haluaisin vain takaisin opistoelämän sykkeeseen. Menen eteenpäin kuin usvassa, pyörittelen muistoja ja hetkiä mielessä ja tunnen tyhjyyden. Keskityn töihin niin hyvin kuin kykenen, ja hoidan hommat tunnollisesti, mutta pohjimmaisena on niin ontto olo. Mulla on ikävä. Niin ikävä, että välillä tekee mieli itkeä ja palata ajassa taaksepäin johonkin ihanaan hetkeen, unohtaa hetkeksi työt, unohtaa stressi. "Tää on sitä aikaa että pitää varoa ettei jää tyhjän päälle."

Kommentit

  1. Tsemppiä sulle! <3

    VastaaPoista
  2. Tiiän tunteen liian hyvin. Kun karu totuus iskee vasten kasvoja ettei ne rakkaat ookkaa pitämässä itteä pystyssä eikä juttukaveria saakkaa nii helposti. Ku tuntuu että kaikki on huonosti vaikka oikeesti onki hyvin. Kun ei oo voimia tehä töitä nii paljon ku pitäs mutta on pakko elää taas normaalia elämää. Enää ei olla ns "lomalla Elämästä" mitä opistossa välillä oli.

    Tsemppiä sulle niiiiiin paljon ja pitää nyt kesällä nähä! Sillee oikeesti. Ja kyllä tää usva-aika menee ohi. Toivottavasti äkkiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tuo on just ku mun ajatuksista! Mutta kai sitä tähänki pikkuhiljaa tottuu.

      Kiitos❤ Jep nii tosiaanki pitää! Ja toivotaan niin :)

      Poista
  3. Rakas tsemppiä kyl selviät❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ jep kyl mä selviän :)

      Poista

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia?